Minua on ahdistanut jo jonkin aikaa eräs asia, joka on vaivannut minua koko elämäni. On aikoja, jolloin en mieti edes koko asiaa ja kaikki on upeaa, minä olen upea ja vaatteet näyttävät päälläni paremmilta kuin kenenkään muun. Mutta suurimmaksi osaksi on aikoja, jolloin mietin pakonomaisesti kyseistä asiaa. Se häiritsee normaalia arkielämää, saa aikaiseksi itkukohtauksia ja saa minut jopa miettimään, onko ainoa asia, jonka voin päälleni pukea, säkkikankaasta tehty mekko.

Kyseessä on painoni ja vartaloni.

Olen aina ollut ylipainoinen. Peruskoulu meni "läskiksi" haukkuessa, ammattikoulussa en miettinyt asiaa. Kun olin ensimmäisessä työpaikassani ja muutin pois kotoa, laihduin itselleni sopivaan painoon ja näytin upealta. Olin mielestäni nätti ja rakastin itseäni ja vaatteitani. En ollut vieläkään missään mallin mitoissa, mutta olin laihempi kuin koskaan aikaisemmin, jos ei oteta kasvuikää huomioon.

Kun masennukseni alkoi syksyllä 2007, aloin syödä pahaan olooni. Siitä lähtien olen vain lihonut ja lihonut, nyt painoa on yhteensä tullut jo 13 kg lisää tuosta syksystä. Olen haudannut vanhat, jo aikoja sitten pieneksi jääneet vaatteet kaapin pohjalle ja pukeudun niihin mitkä on niin virttyneet ja isot, että mahtuvat päälle. Hankin ihania kellohameita, tyllihameita ja muuta ihania ja ihailemiani vaatteita, mutta kun ne puen päälle, näytän valtamerilaivalta. Siksi pukeudun vain isoihin farkkuihin ja paitoihin ja hautaan unelmat ihanasta, omanlaisesta tyylistä kaapin perälle, seuraksi pienien vaatteiden.

Jokainen ajattelee nyt varmaan, että laihduttaisi itseään kerta asia häiritsee, mutta ehkä se on helpommin sanottu kuin tehty. Masennus saa minut syömään enemmän kuin kulutan ja en välillä yksinkertaisesti jaksa miettiä mitä suuhuni pistän. Lisäksi minulla saattaa olla vikaa kilpirauhasessa, joka lihottaa ja aiheuttaa masennusta.

Minulla ei ole niin hyvää itsetuntoa, että pukisin haluamani vaatteita päälleni, näytinpä niissä hyvältä tai en. En halua kenenkään ajattelevan, että "voi luoja, miltä toi näyttää!" En kestäisi yhtään kauhistelevaa katsetta, jotka läskini yhdistettynä kellohameeseen saavat aikaiseksi. Mutta haluaisin olla minä, haluaisin pukeutua niinkuin haluan ja ihailen!

Minut on varmaan tuomittu ikuiseksi farkkujen ja t-paitojen kuluttajaksi, aina vain isompien kokojen ja itkuisempien iltojen hinnalla.